09.11.2020

Lisätiedot tekevät rakennuksen datan ymmärrettäväksi

Energiaviisaat kaupungit -hankkeessa on edistetty energia- ja olosuhdetiedon keräämistä, visualisointia ja julkaisemista. Olemme havainneet, että datan tai tiedon pelkkä visualisointi ei yleensä riitä, vaan mittausten yhteyteen tarvitaan selittävää lisätietoa. Lisätiedon yhteyteen kannattaa myös tuoda rakennusten käyttäjille vinkkejä, jotka auttavat rakennuksen energiaviisaassa käytössä. Energia- ja olosuhdetieto ei ole helposti ymmärrettävää. Tieto vaatii selitystä, arvottamista ja lisää tietoa, ettei tiedon visualisointi pelkästään aiheuta harmaita hiuksia. Seuraavissa esimerkissä ja tiedostokokoelmassa olemme keränneet yhteen mahdollista lisätietoa, jota voit hyödyntää omissa visualisointihankkeissasi vapaasti. Huomaa kuitenkin, että tietoa kannattaa päivittää ja räätälöidä kohteen mukaan.

Esimerkki

Turussa ala- ja yläkoulussa tehdyn energian visualisointikokeilun infotekstit

sovellus ja tekstiä

SÄHKÖ

Turun kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä. Kaupungin rakennuksille, kuten kouluille, on asetettu arvoja hyvän tason energiankulutukseen ja yritämme pysyä niissä yhdessä. Mitä pienempi rakennuksen energiankulutus on, sitä parempi se on ympäristölle.

Energian tunnus on E ja sähkönkulutuksen yksikkö kilowattitunti (kWh). Turun kaupungin linjauksen mukaan koulussa on käytössä Turku Energian 100% vihreä sähkö, joka on päästötöntä. Hiilidioksidipäästökerroin on luku, joka kertoo hiilipäästöt grammoina/kWh. Jos sähkö on tuotettu uusiutuvalla energialla, laskennallinen päästö on 0 g CO2/kWh.

Vinkkejä sähkön säästöön:

  • Valo kannattaa sammuttaa aina, kun tila on käyttämättä yli 10 minuuttia.
  • Muista, että viimeinen illalla sammuttaa valot myös yhteisistä tiloista kuten käytävistä, wc- tiloista ja kopiohuoneista. Liiketunnistimet yhteisissä tiloissa estävät valojen jäämisen päälle.
  • Suosi luonnonvaloa.
  • Lampuista ledit ovat energiatehokkaimpia ja säästävät sähköä.
  • Tietokoneet kannattaa aina sammuttaa koulupäivän päätteeksi. Voit käyttää myös lepotilaa tai sammuttaa näytön taukojen ajaksi, jolloin sähkönkulutus pienenee jo huomattavasti.
  • Kopiokoneet kannattaa käynnistää aamulla vasta ensimmäisen käytön yhteydessä ja sammuttaa illalla käytön päätyttyä. Monissa kopiokoneissa on virransäästötoiminto, joka menee automaattisesti päälle koneen ollessa käyttämättä.

VESI

Käyttöveden lämmittäminen kuluttaa energiaa ja siksi on tärkeää kiinnittää huomiota veden kulutukseen. Myös veden hankintaan, puhdistukseen ja pumppaukseen sekä jätevesien käsittelyyn kuluu runsaasti energiaa ja puhdistuskemikaaleja.

Vinkkejä veden säästöön:

  • Älä juoksuta vettä vesihanasta tai suihkusta täydellä paineella.
  • Sulje hana käsien saippuoinnin ajaksi.
  • Suihkussa sulje hana hiusten pesun ja saippuoinnin ajaksi, jolloin vedenkulutus vähenee huomattavasti.
  • Ilmoita opettajalle tai siivoojalle, jos näet tiloissa esimerkiksi vuotavan hanan tai valuttavan wc-istuimen.
  • Ethän laita wc-pyttyyn ja lavuaariin mitään, mikä ei viemäriin kuulu.

Ladattavat materiaalit

Seuraavia linkkejä klikkaamalla voit ladata Word docx-muotoisia muokattavia esimerkkejä lisätietoteksteistä, energia- ja olosuhdedatan yhteyteen liitettävistä vinkeistä sekä esimerkin energian raja-arvojen asettamisesta ja arvottamisesta. Voit hyödyntää näitä materiaaleja suunnitellessasi omaa visualisointia tai energiaan liittyvää viestintäkampanjaa. Materiaalit on suunnattu erityisesti rakennusten käyttäjille ala-kouluissa ja ammatti- ja aikuiopistoissa, mutta niitä voi varmasti hyödyntää myös muille kohderyhmille.

  1. Energiaviisaat_Lisatietotekstit-ammatti-aikuisopisto-hki.docx
  2. Energiaviisaat_Lisatietotekstit-ala-aste-hki.docx
  3. Energiaviisaat_Energia-raja-arvot-ammatti-aikuisopisto-hki.docx
  4. Energiaviisaat_Vinkit-ammatti-aikuisopisto-hki.docx

 

Lisää pilotteja

Hiilineutraalit alueet kaupungissa

28.12.2020

Kaupungin tavoitellessa hiilineutraaliutta ja ilmastokestävää rakentamista on totutuista tavoista poikettava ja kehitettävä uusia tapoja. Kaupungilla on työkaluinaan esimerkiksi kaavoituksen luomat mahdollisuudet sekä ohjaava vaikutus kehitykselle asetettujen tavoitteiden ja strategian avulla.

Julkisten rakennusten energia- ja olosuhdedatan visualisoinnin opas

10.12.2020

Oppaan tavoitteena on helpottaa datan visualisoinnissa alkuun pääsemistä, kerätä yhteen hyviä esimerkkejä alalta sekä koota kokemuksia ja oppeja toteutetuista kokeiluista. Oppaassa avataan visualisointiprosessin eri vaiheet ja vastataan siihen, miten rakennuksista kerättävää dataa tai tietoa voidaan visualisoida rakennusten käyttäjille ja kiinteistöammattilaisille mielekkäästi sekä mitä hyötyjä tällä voidaan saavuttaa. 

Energiatehokkuuskumppanuus – Energiatehokkuutta palveluna – opas julkaistu

09.12.2020

Energiaviisaat kaupungit -hankkeessa on julkaistu Energiatehokkuuskumppanuus – energiatehokkuutta palveluna -opas. ESCO (Energy Service Company) -palvelut ovat palveluliiketoimintaa, jossa ulkopuolinen energia-asiantuntija toteuttaa asiakkaalle investointeja ja toimenpiteitä energian käytön tehostamiseksi sekä energian säästämiseksi. ESCO-palvelut ovat kunnille mahtava mahdollisuus säästää energiaa ja kustannuksia, parantaa tai hallita rakennusten sisäilmaolosuhteita ja vähentää kiinteistöjen hiilijalanjälkeä. Palvelut ovatkin erinomainen ratkaisu auttamaan hiilineutraaliuden […]

ESCO-palveluiden hankintapeli

08.12.2020

Motiva on toteuttanut Energiaviisaat kaupungit ESCO-pelin, joka kertoo miten energiatehokkuuskumppanuuksia kannattaa hankkia kunnassa tai kaupungissa. Tarkoitus on auttaa ymmärtämään energiatehokkuuspalveluiden hankintaan vaadittavat askeleet sekä tarjota tukea hankinnan toteuttamiseen. Materiaali on suunnattu erityisesti niille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta energiatehokkuuskumppanuudesta. Peliä voit kokeilla tällä sivulla, tai linkin kautta Motivan sivuilla.  Facebook Pinterest Twitter Linkedin

Integraatiokuvaus ja konsepti kiinteistödatalle

18.11.2020

Hajanaiset järjestelmät voidaan koota rakennusautomaatiojärjestelmäksi, mutta integrointisuunnitelmassa on huomioitava tavoitteet, jotka mahdollistavat sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen kestävyyden rakennetussa ympäristössä.

Olosuhdemittauksilla ja älyohjauksella säästöä

18.11.2020

Energiansäästöä voidaan edistää älykkään signaalinkäsittelyn ansiosta. Loopshore mittaa sisäilmalaadun, tunnistaa läsnäolotiedon sekä hyödyntää säätilan avoimen datan, ja algoritmilohko tekee ohjauskäskyt IoT-älykaihtimen ohjaukselle.

Tilankäytön älykäs tehostaminen Tampereella

18.11.2020

Energiatehokkaiden älyasuinkiinteistöjen datan keräämiseen, käsittelyyn ja visualisointiin liittyy monia haasteita, kuten tilojen varaus- ja käyttöastetietojen kerääminen, niiden hyödyntäminen ilmanvaihdon ja lämmitysjärjestelmien kanssa sekä tiedon esittäminen selkeällä tavalla niin tilojen käyttäjälle, huoltohenkilöstölle kuin kiinteistön omistajalle. Pilotissa ratkaisuja haettiin testaamalla olosuhdetietojen monitorointia, tilojen käyttöasteen tunnistamista ja hyödyntämistä sekä niiden optimointia.

Edullinen henkilömäärälaskuri

17.11.2020

Energiaviisaassa kiinteistössä tilankäytön tehokkuuden arviointi, oikeanaikaisen lämpötilan ja ilmanvaihdon säätö sekä ennakointi edellyttävät tietoa ihmisten määrästä tilassa. Etenkin hätätilanteissa reaaliaikaisen tiedon saaminen on tärkeää, jotta tiedetään missä ja kuinka paljon on ihmisiä mahdollisesti vaarassa. Ihmisten yksityisyyden kannalta on oleellista, että ihmisten henkilöllisyyksiä ei tunnisteta.

Nollaenergia-alueiden ohjauskeinojen määrittely

17.11.2020

Alueen rakentaminen hiilinieluksi on kunnianhimoinen tavoite, joka poikkeaa huomattavasti perinteisestä kaupunkisuunnittelusta. Haasteena on etsiä kustannustehokkaita ohjauskeinoja, joilla voidaan vaikuttaa alueen kestävyyteen merkittävällä tavalla.

Energian innovaatiokeskuksen toimintamallin kehittäminen

17.11.2020

Työkokonaisuuden tavoitteena oli luoda toimintamalli, jolla energiaviisauteen liittyvä kehittäminen voidaan toteuttaa ja liiketoiminnallistaa. Työn tavoitteena oli pohtia, miten energia-alan, rakennusalan ja informaatiojärjestelmien parissa toimivat yritykset ja tutkijat voitaisiin tuoda yhteen tuottamaan ja kaupallistamaan skaalautuvia kestäviä innovaatioita.

Rakennusdatan avaaminen ja varastointi Turussa

17.11.2020

Tavoitteet Turun kaupunkistrategia 2029 sisältää tavoitteen läpinäkyvästä avoimesta datasta, joiden avulla mitataan kaupungin kilpailukykyä ja kehitystä. Tämän tavoitteen pohjalta Turun Tilapalvelut lähti kehittään dataan liittyviä toimia Energiaviisaat kaupungit -hankkeessa.  Hankkeessa tavoitteena oli edistää niin rakennusdatan avaamiseen että sen varastointiin liittyviä ratkaisuja. Haasteet  6Aika-kaupunkeja läpileikkaava haaste data-asioissa on tarvittavien rajapintojen luominen, jotta dataa voidaan helposti hyödyntää […]

Energiasäästöpilotin toteutus Turussa  

16.11.2020

Turun kaupungin rakennuskannan kaukolämmön kulutuksen laskemisessa on isoja potentiaaleja, joita on haasteellista saavuttaa perinteisillä menetelmillä. Energiansäästöpilotissa haettiin kokemuksia lämpötilojen pudotuksista sekä niiden vaikutuksista sisäolosuhteisiin.

Kaukolämmön kulutuksen optimointi Helsingissä

16.11.2020

  Haasteet  Helsinki etsii Energiaviisaat kaupungit -hankkeen kautta ratkaisuja kaukolämmön kulutuksen optimointiin. Kaukolämmön kulutukseen haetaan ratkaisuja, koska Helsinki pyrkii olemaan hiilineutraali vuonna 2035, ja merkittävä osa kaupungin omistamien palvelurakennuksen hiilidioksidipäästöistä syntyy rakennusten lämmityksestä. Vaikka energiantuotannot päästöt laskevat, täytyy kaukolämmön kulutusta myös vähentää, jotta hiilineutraalius voidaan saavuttaa.  Tavoitteet  Tavoitteena Helsingissä on pilotoida ketterää Nopeat kokeilut –mallia, jolla myös pienet yritykset saataisiin mukaan innovatiivisten uusien palveluiden kehittämiseen. Malli […]

ESCO-Tarjoaja kumppanuusmallin pilotointi kahdessa palvelukiinteistössä Helsingissä 

16.11.2020

Haasteet  Koulut, liikuntahallit, päiväkodit ja muut palvelukiinteistöt ovat merkittäviä energiankuluttajia kaupungeissa, ja niissä on edelleen suuri mahdollisuus tehostaa energian käyttöä, vähentää korjausvelkaa ja pienentää Hiilineutraali Helsinki -ohjelman mukaisesti hiilijalanjälkeä. ESCO-tyyppistä mallia on kokeiltu Helsingissä viimeksi 2000-luvun alussa vaihtelevalla menestyksellä. Muut kaupungit Suomessa ovat tehneet enemmän tätä työtä ja kehittäneet malleja eteenpäin. Uudemmissakin ESCO-malleissa on kuitenkin vielä parannettavaa sekä yritysten […]

ESCO-Tilaaja kumppanuusmallin pilotointi kahdessa palvelukiinteistössä Helsingissä 

16.11.2020

Koulut, liikuntahallit, päiväkodit ja muut palvelukiinteistöt ovat merkittäviä energiankuluttajia kaupungissa, ja niissä on edelleen suuri mahdollisuus tehostaa energian käyttöä, vähentää korjausvelkaa ja pienentää Hiilineutraali Helsinki -ohjelman mukaisesti hiilijalanjälkeä. Helsingissä on useita suuren energiankulutuksen kohteita, joissa on tarve tehdä nopeita parannuksia, ja Liikuntamylly liikuntakeskus Myllypurossa on yksi niistä. 

Uusien energia­tehokkuus­kumppanuus­mallien kehittäminen

13.11.2020

Helsingin ja Turun kaupungit ovat kehittäneet neljää erilaista päivitettyä energiatehokkuuskumppanuusmallia yhteistyössä muiden hankkeen kaupunkien kanssa. Malleja on uudistettu yritysten ja kaupunkien välisen vuoropuhelun pohjalta, jossa on tunnistettu kehittämistarpeita ja perinteistä ESCO-mallia koskevia haasteita.

Energiatiedon visualisoinnin vinkit ja palvelurakennusten käyttäjäprofiilit julkaistu

09.11.2020

Energiatietoa on julkaistu ja visualisoitu Energiaviisaat kaupungit hankkeessa eri kaupungeissa erilaisille kohderyhmille. Olemme tähän artikkeliin keränneet oppeja energiatiedon visualisoinnista vinkkien muotoon. Lataa myös 10 tarkempaa vinkkiä koulujen visualisoinnin toteutukseen (pdf) sekä tutustu julkisten kiinteistöjen energia- ja olosuhdedatan visualisoinnin oppaaseen. Energiaviisaat ovat lisäksi Turussa ja Helsingissä tutkineet visualisoinnin ja rakennusten käyttäjiä sekä koonneet näistä tietoa ja […]

Energiansäästöviikon kampanjalla kauppakeskuksen energiateot näkyväksi

04.11.2020

Haasteet Energiansäästöllä on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja erityisen vaikuttavia ovat suurten kiinteistöjen, kuten kauppakeskusten ja julkisten rakennusten energiatehokkuustoimet. Energiaviisaat kaupungit -hankkeen yhtenä tavoitteena on ollut etsiä keinoja ohjata rakennusten käyttäjiä esimerkiksi visualisoimalla energiadataa yksinkertaiseen ja kiinnostavaan muotoon. Valtakunnallisella energiansäästöviikolla 5.-11.10.2020 Energiaviisaat kaupungit -hanke, Turun kaupunki ja Valonia toteuttivat yhteistyössä Skanssin kauppakeskuksen kanssa koko perheen […]

Vedenkulutuksen havainnollistaminen päiväkotilaisille Turussa

03.11.2020

Palvelurakennusten, kuten koulujen ja päiväkotien, käyttäjillä ei ole ymmärrystä tai mahdollisuutta saada tietoa oman toimintansa vaikutuksista palvelurakennusten energiankulutukseen. Lisäksi rakennuksista kerättävä tieto on hajallaan eri järjestelmissä. Datan visualisoinnilla ja käyttäjiä ohjaamalla voidaan lisätä rakennusten käyttäjien tietoa oman rakennuksen toiminnasta ja energiankulutuksesta sekä edistää rakennuksen energiaviisasta käyttöä.

Isokuusen päiväkodin ja koulun hiilijalanjälki- ja elinkaarikustannuslaskelmien pilotointi

02.11.2020

Tavoitteena oli selvittää hiilijalanjälkilaskennan prosessia Isokuusen päiväkodin ja koulun pilottikohteen avulla. Laskenta sisältää eri ratkaisuvaihtoehtojen tutkimisen kohteessa tarveselvitys- ja hankesuunnitelmatasoisten arkkitehtiluonnosten perusteella. Toimeksiannossa Bionova Oy laski ja vertaili eri rakennusosien vaikutusta kohteen elinkaaren hiilijalanjälkeen ja kustannuksiin.

Kuukausimaksuton algoritmipohjainen virtuaalivoimalaitos

28.10.2020

Kiinteistöjen kuluttama kaukolämpökuorma ei ole tasainen, vaan vaihtelee paljonkin vuorokauden sisällä. Pilotissa tavoitteena on kokonaiskuorman piikkien tasaaminen. Asuntojen lämpötila pyritään pitämään mahdollisimman huomaamattomasti säädettynä ja joustovarana. Paikallisesti asennettu rakennusautomaatio-algoritmi hyödyntää kiinteistön muiden rakennusteknisten järjestelmien tietoa.

Energiankulutusseurannan työkalu mahdollisti monipuolisen tarkastelun Turussa

22.10.2020

Turun kaupungin tilapalveluilla on tarve kehittää omistamiensa kiinteistöjen olosuhde- ja energiatiedon seurantaa ja energiatehokkuutta. Kaupungilla on yli 700 rakennusta, joista mitataan erilaista energiankulutukseen liittyvää dataa. Näiden kiinteistöjen energiankulutuksen pienentäminen tukee myös Turun hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamista.

Energiadatan visualisointi ala- ja yläkoululaisille Turussa

22.10.2020

Palvelurakennusten, kuten koulujen ja päiväkotien, käyttäjillä ei ole ymmärrystä tai mahdollisuutta saada tietoa oman toimintansa vaikutuksista palvelurakennusten energiankulutukseen. Usein rakennuksista kerättävä tieto on hajallaan eri järjestelmissä eikä mittarointia ole suunniteltu niin, että sitä hyödynnettäisiin esimerkiksi visualisointiratkaisuissa.

Yrityskiinteistöjen energiaremontoinnin pilotti Vantaalla

21.10.2020

Energiaremontoinnin pilotin tavoitteena oli tuoda yrityksille uutta tietoa erilaisista rakennusteknisistä ratkaisuista, joilla ne voisivat vähentää kiinteistöjensä käytöstä syntyviä ilmastopäästöjä. Yrityksille haluttiin antaa mahdollisuuksia parantaa liiketoimintansa edellytyksiä luomalla säästökohteita ja parantamalla julkisuuskuvaansa.
Pilotissa mukana olleiden yritysten käyttöön luotiin kiinteistökohtaiset energiaremontoinnin katselmukset sekä tarkemmat suunnitelmat siitä, miten ne voisivat tehdä energiaviisaita ratkaisuja talotekniikalleen.

Olosuhdemittausten visualisointi ja sisäilmapalautteen keruu Turussa

16.10.2020

Turun kaupungin tilapalvelukeskuksella on tarve kehittää jatkuvatoimista anturointia kiinteistöissään, jotta kiinteistöjen sisäilmasto-olosuhteet voidaan todentaa ja hyvä sisäilmasto varmistaa samalla kun pyritään energiatehokkuuteen. Näin voidaan edistää Turun kaupungin strategiaa terveellisistä, viihtyisistä ja energiatehokkaista palvelukiinteistöistä.

Tiedon visualisointi digitaalisessa kaksosessa kiinteistöhallinnan työkaluna Turussa

02.10.2020

Turun kaupungin tilapalvelukeskuksella on tarve kehittää omistamiensa kiinteistöjen olosuhde- ja energiatiedon seurantaa. Tavoitteena on kiinteistöjen sisäilmasto-olosuhteiden todentaminen sekä rakennusten käyttäjille hyvän sisäilmaston varmistaminen samalla kun pyritään energiatehokkuuteen. Näin voidaan edistää Turun kaupungin strategiaa terveellisistä, viihtyisistä ja energiatehokkaista palvelukiinteistöistä.

360-valokuvista muodostettiin digitaalinen kaksonen

25.09.2020

Valokuva on nopea ja helppo tapa tehdä digitaalinen kaksonen kiinteistöstä. Se on erittäin ymmärrettävä, koska 3D-tila vastaa täysin alkuperäistä tilaa ja on ihmiselle tuttu tapa esittää ja lukea tietoa. Kuvasta näkee olosuhdetietojen menneisyyttä, tulevaisuutta, ohjeita ja tämän hetken tilannetta reaaliaikaisesti tarpeen mukaan.

Kiinteistövahti energiatehokkuuden työkaluna

04.09.2020

Pilotissa etsittiin ratkaisuja energiatehokkaisiin älyasuinkiinteistöjen haasteisiin. Haluttiin tietää huoneistojen lämpötilat ja ilmankosteus, joiden pohjalta saataisiin suositukset toimenpiteistä huoltoyhtiölle tai kiinteistön omistajalle.

Koulurakennuksen energiasimulointi Turussa

16.07.2020

Turkulaisessa Nummenpakan koulun Halisten yksikössä toteutettiin energiasimulointi, jonka tavoitteena oli kartoittaa rakennuksen energiajärjestelmää sekä tuottaa ehdotuksia energiatehokkuustoimenpiteistä. Simuloinnissa kartoitettiin, suunniteltiin sekä laskettiin rakennuksen nykyisen energiajärjestelmän tilannetta sekä energiansäästötoimenpiteiden vaikutusta.

Turun palvelurakennusten energiadatan visualisointikokeilu

15.07.2020

Punnu Gamesin kanssa toteutetussa kokeilussa testattiin uusia ratkaisuja julkisten rakennusten datan esittämiseen pelillisyyttä ja visualisointia hyödyntäen. Kokeilua varten luotiin sovellus, jonka kautta testaajat pystyivät tarkastelemaan noin 30 erilaisen turkulaisen palvelurakennuksen dataa. Kokeilussa testattiin erilaisia tapoja visualisoida energiaan liittyvää dataa.

Elinkaarilaskenta osana palvelutilaverkkotarkasteluja Helsingissä

03.07.2020

Tavoitteena on kehittää ja kuvata menetelmä, jonka avulla elinkaaren aikaisia päästöjä ja kustannuksia voidaan suhteellisen kevyesti arvioida osana palvelutilaverkkotarkastelua. Haasteena on, että vertailua on pystyttävä tekemään karkeilla lähtötiedoilla ilman suunnittelijoita, suunnitelmia tai selvityksiä.

Rakennushankkeiden hiilijalanjälkilaskenta osana suunnittelun ohjausta Helsingissä

03.07.2020

Tavoitteena on määritellä hiilijalanjälkilaskennan prosessi eli mitä kannattaa tarkastella missäkin hankkeen vaiheessa. Tavoitteena on myös kasvattaa ymmärrystä hiilijalanjälkeen vaikuttavista suunnitteluratkaisuista sekä tavoiteltavasta tasosta. Työn tuloksena syntyy kuvaus prosessista, jonka mukaisesti hiilijalanjälki arvioidaan hankkeiden eri vaiheissa oikea-aikaisesti ja suunnittelua ohjaavasti.

Sofiankadun päiväkodin hiilijalanjälki ja hiilikädenjälki

26.06.2020

Pilotissa lasketaan kvr-hankkeena toteutettavan Sofiankadun päiväkodin uudisrakennuksen hiilijalanjälki ja päästöt elinkaarivaiheittain. Kohteessa lasketaan myös ympäristöministeriön rakennusten vähähiilisyyden arviointimenetelmän mukaisesti hiilikädenjälki eli positiiviset ympäristövaikutukset, joita ei syntyisi ilman rakennusta.

Skanssin monitoimitalon hankesuunnitteluvaiheen elinkaariratkaisut

26.06.2020

Skanssin monitoimitalon hankesuunnitteluvaiheessa määritetään hankkeen elinkaaren hiilijalanjälki sekä kartoitetaan ratkaisuja, joilla hanke olisi mahdollista toteuttaa hiilineutraalisti.  Keskeisimpinä ratkaisuvaihtoehtoina tässä ovat energian kulutuksen vähentäminen, päästötön energianhankinta sekä rakennusmateriaalien päästöjen minimointi.

Energiaviisas koululainen -materiaali kaikkiin alakouluihin

05.06.2020

Tekemisen, tutkimisen ja tiedonkeruun avulla alakoululaiset tutustuvat energiateemaan ja aiheeseen kytkeytyviin sisältöihin, esimerkiksi ilmastonmuutokseen. Projektin toteutuksen myötä oppilaat ymmärtävät hieman paremmin oman roolinsa rakennuksen käyttäjänä. Teemaa tuodaan näkyväksi koko koulurakennuksessa muun muassa värikkäiden infojulisteiden avulla, ja QR-koodien takaa löytyvien taustatietojen ja osallistavien tehtävien kautta syvennytään aiheisiin tarkemmin.

Oulussa tehtiin Raksilan urheilualueen energiavisio

01.06.2020

Oulun uimahallin lähellä sijaitsevan jäähallin ja harjoitusjäähallin lauhdelämpöjä pystyttäisiin johtamaan uimahalliin, jolloin uimahallin vesimassat varastoisivat lämmön. Matalalämpöverkon rakentaminen uimahallin ja jäähallin välille olisi kustannustehokkain vaihtoehto hyödyntää jäähallissa syntyvät lauhteet.

Uudistettujen energiatehokkuuskumppanuusmallien pilotointi Turussa

18.05.2020

Pilotoinnin avulla on tarkoitus saada energiatehokkuuskumppanuuden uusista malleista käytännön kokemuksia ja kehittää malleja hyödynnettäväksi laajemmin Turun kaupungilla. Valituissa pilottikiinteistöissä energiankulutus pienenee, hiilijalanjälki pienenee ja kiinteistön sisäolosuhteet paranevat tai pysyvät samana.

Selvitys pohjavesienergian hyödyntämisestä Turun Skanssissa

30.04.2020

Haasteet Energiaviisaat kaupungit -hankkeen Turun kaupungin pilottialueelle Skanssiin rakennetaan ekologista ja yhteisöllistä kaupunginosaa, jonka tavoitteena on olla energiatehokkuuden edelläkävijäalue. Turun kaupunki kehittää Skanssin aluetta asuinalueena, jossa pyritään kehittämään uudenlaisia energian tuotannon, käytön ja seurannan ratkaisuja. Tavoitteet Skanssin kaupunginosa sijaitsee osittain pohjavesialueella. Kevään 2020 aikana selvitetään, kuinka hyvin pohjavesivarastoon sitoutunut energia olisi hyödynnettävissä. Erityisesti tutkitaan mahdollisuutta […]

Elinkaaren hiilijalanjälki- ja elinkaarikustannuslaskelmat rakentamisessa Tampereella

28.04.2020

Haasteet Energiatehokkaiden rakennusten kehittämisessä on tarve ohjata kaupungin palvelurakennusten elinkaarta kokonaisuutena jo suunnittelun alkuvaiheessa, jotta todelliset rakentamisen elinkaaren vaikutukset tuleva huomioiduiksi. Mm. investointikustannuksen ja käyttökustannuksen rinnalla hankkeiden arvioinnissa on tarve saada huomioitua myös kaupungin strategisten tavoitteiden mukainen hiilineutraalius. Tavoitteet Tavoitteena on kartoittaa, kehittää ja ottaa käyttöön yhdessä arkkitehtien ja rakennusliikkeiden kanssa osaamista ja työkaluja, joilla […]

Energiapalvelualusta-pilotti Tampereella

28.04.2020

Haasteet Energiajärjestelmä muuttuu yhä älykkäämmäksi ja hajautetummaksi. Yhä pienempien, hajanaisempien ja moninaisempien energiaresurssien entistäkin tehokkaampi hallitseminen sekä avoimen markkinan mahdollistaminen ovat haasteita, jotka poikkileikkaavat koko energia-alaa. Yksi mahdollinen ratkaisu ongelmaan on energiapalveluiden tarjoaminen, myyminen ja ostaminen alustan avulla. Jotta energiapalvelualustan, energia-alan Foodora tai Wolt, käyttöönotto olisi mahdollisimman sujuvaa ja käyttöä saataisiin skaalattua, seuraavat asiat on […]

Superkortteleiden energiankulutuksen ja -tuotannon simulointi Hiedanrannassa

28.04.2020

Haasteet Tampereen kaupungin keskeisenä tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalisuus vuoteen 2030 mennessä. Hiedanrannan uuden kaupunginosan tavoitteena on olla 25 000 asukkaan ja 10 000 työpaikan alue, joka toimii hiilinieluna. Alueen kehitysohjelman tavoitteiden mukaisesti alueelle rakennetaan kaksisuuntaiset avoimet energiaverkot, joiden kautta alueen energiavirtoja voidaan tasata niin kutsuttujen superkortteleiden välillä. Superkorttelit ovat monimuotoisesti asumista ja palveluita yhdistäviä suuria […]

Vuoreksen nollaenergiakortteli

24.04.2020

Haasteet Tampereen kaupunki järjesti Vuoreksen Isokuusen kaupunginosaan sijoittuvan suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun 21.3. – 14.6.2019. Kilpailussa etsittiin toteutusmalleja Vuoreksen Isokuusen puurakentamisalueen keskustakorttelille. Tavoitteet Tavoitteena oli löytää erityisesti korttelitason älykkäitä ja innovatiivisia energiaratkaisuja, jotka hyödyntävät vähäpäästöisiä energiamuotoja, esineiden internetiin perustuvia ratkaisuja sekä käyttäjälähtöisiä palveluita. Kortteli on osa Isokuusen puurakentamisen aluetta. Energiaratkaisujen lisäksi kilpailussa etsittiin toteutusmallia asuinalueen tiiviille, […]

Sisäilmatietojen visualisointi ja hyödyntäminen palvelurakennuksissa Tampereella

14.04.2020

Haasteet Pilotin kohteena ovat Tampereen kaupungin Leinolan lukio, Tampereen kaupungin Klassillinen lukio ja Tampereen kaupungin Keskusvirastotalo. Leinolan koulukiinteistö, joka on rakennettu 1993, koostuu kolmesta rakennuksesta– useampaan kertaan laajennetusta päärakennuksesta ja lisärakennuksesta sekä sen laajennusosasta. Lisärakennuksen laajennusosa on vuokratila. Klassiseen lukioon kuuluu 1905 rakennettu vanha osa sekä vuonna 1964 rakennettu ja hiljattain remontoitu (2013-2016) uusi osa. […]

Energia- ja olosuhdetieto näkyville kouluissa Helsingissä

19.03.2020

Haasteet Palvelurakennusten kuten koulujen käyttäjillä ei ole ymmärrystä tai mahdollisuutta saada tietoa oman toimintansa vaikutuksista palvelurakennusten sisäolosuhteisiin tai energiankulutukseen. Lisäksi rakennuksista kerättävä tieto on hajallaan eri järjestelmissä. Kaupungin toimijoilla ei ole hyvää yleiskuvaa siitä, mitä mahdollisuuksia datan kerääminen ja visualisointi mahdollistaa tai mitä vaatimuksia se asettaa datan laadulle ja yhteyksille. Tavoitteet Tavoitteenamme Energiaviisaat kaupungit -hankkeessa […]

Palvelurakennukset virtuaalivoimalaitoksena Helsingissä 

10.03.2020

   Haasteet  Helsingin kaupungin tavoitteet hiilineutraalien kiinteistöjen suhteen vaativat edistyksellisiä askelia. Yksi näistä askelista on käyttää kiinteistöjä virtuaalisina voimalaitoksina, jotka mahdollistavat niiden optimoidun energiankäytön ja mahdollisen energiantuottamisen. Kiinteistöjen sähkön kulutusta seuraamalla ja säätämällä voidaan auttaa hetkellistä kulutuksen ja tuotannon tasapainottamista. Kysyntäjoustolla voi lisäksi olla vaikutusta niin sanottujen tehohuippujen leikkaamisessa energiantuotannossa, jolloin voitaisiin vähentää tarvetta ajaa saastuttavia varavoimalaitoksia.  Tavoitteet  Nuuka […]

Tilahankkeiden elinkaariohjausmallin kehittäminen Helsingissä

10.03.2020

Haasteet Helsinki pyrkii olemaan hiilineutraali vuonna 2035 ja tämä tavoite aiheuttaa merkittäviä muutospaineita kaupungin uusien ja perusparannettavien palvelurakennusten suunnitteluun ja toteutukseen. Hankkeita ohjaavat elinkaari-, energia- ja ympäristötavoitteet ovat aiemmin olleet ripoteltuina hajanaisesti moniin eri ohjeisiin ja asiakirjoihin eikä suunnitteluratkaisujen vaikutuksia rakennuksen elinkaaren aikaiseen hiilijalanjälkeen ole arvioitu lainkaan. Tavoitteet Tavoitteena on laatia ohjausmalli, joka kokoaa kaupungin […]

Investointien hiilijalanjäljen ja kustannusten elinkaarilaskennan kehittäminen Turussa

10.03.2020

Haasteet 6Aika Energiaviisaat kaupungit -hankkeen kaupungeilla (Espoo, Helsinki, Tampere, Oulu, Turku, Vantaa) on kunnianhimoiset tavoitteet vähentää CO2-päästöjä sekä pyrkiä kohti hiilineutraaliutta. Jotta kaupungit voivat saavuttaa ilmastotavoitteensa, myös rakentamisen CO2-päästöjä on saatava alas. Tavoitteet Kaupunkien yhtenä tavoitteena on kehittää rakennusten elinkaaren hiilijalanjäljen ja kustannusten laskentaa, jotta eri vaihtoehtoja voidaan paremmin vertailla suunnittelun eri vaiheissa ja ohjata […]

Energiaviisaiden kaupunkien ja kaupunkilaisten peli

10.03.2020

Rakennetun ympäristön energiatehokkuudella on merkittävä rooli kaupunkien hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamisessa. Haasteiden taklaamiseen tarvitaan erilaisia ja eri käyttäjäryhmille sopivia ratkaisuja. Pelillistäminen voi auttaa löytämään mielenkiintoisia keinoja motivoida kuluttajia ja innostaa hauskalla tavalla kaupunkilaiset, kaupungit ja yritykset yhteen!

Skanssin alueen energiaratkaisujen suunnittelu ja toteutus Turussa

10.03.2020

Haasteet Energiaviisaat kaupungit -hankkeen Turun kaupungin pilottialueelle Skanssiin rakennetaan ekologista ja yhteisöllistä kaupunginosaa, jonka tavoitteena on olla energiatehokkuuden edelläkävijäalue. Turun kaupunki kehittää Skanssin aluetta asuinalueena, jossa pyritään kehittämään uudenlaisia energian tuotannon, käytön ja seurannan ratkaisuja. Tavoitteet Hankkeessa tavoitteena on kehittää uusia tapoja, joilla kannustetaan muun muassa alueelle rakentavia yrityksiä ja muita toimijoita toteuttamaan energiatehokkuutta edistäviä […]

Energia- ja olosuhdetietojen seurantaohjelmistot ja visualisointi eri käyttäjäryhmille

10.03.2020

Haasteet Erityisesti julkisella sektorilla on vaikeuksia tehdä ratkaisuja systemaattisesti kiinteistöjen ylläpidossa. Hankkeen tarkoituksena on lisätä käyttäjien energia- ja olosuhdetietoisuutta sekä tarjota informaatiota helposti ja ymmärrettävässä muodossa. Hankkeella pyritään luomaan monistettava käytäntö päätöksentekoon ja löytää muitakin energiatehokkuuden mittareita kWh/m2 rinnalle. Tavoitteet Tavoitteena on kehittää käyttäjälähtöistä palvelumuotoilua hyödyntäen kiinteistön energia-, päästö- ja olosuhdetietojen jakamista käyttäjälle energianseurantaohjelmiston kautta. […]

Vuorovaikutteinen IoT-kartta

10.03.2020

Haasteet IoT-mittaus ja -monitorointi on yleistynyt. Citynomadin SaaS-palvelu yhdistää sekä ulko- että sisätilan kartat ja IoT-syötteet. Tämä mahdollistaa monitorointia koskevan yllätyksellisenkin informaation nopean havainnoinnin. Havainnoitu tieto on mahdollista viedä API:n kautta toiminnan ohjausjärjestelmiin. Lisäksi tieto tallennetaan big data -periaatteella ja tarvittaessa se voidaan AI-analysoida. Pilotti on tehnyt POC-toteutuksen, joka on konkreettinen esimerkki ja se on […]

Kiinteistöjen olosuhdetietojen selkeällä esityksellä nopeisiin parannuksiin

10.03.2020

Haasteet Kiinteistöjen sisäilmaongelmat aiheuttavat taloudellisten vaikutusten lisäksi myös ihmisten terveyteen, hyvinvointiin sekä sosiaalisiin suhteisiin ja turvaan liittyviä ongelmia. Sisäilmaongelmat heikentävät tilojen viihtyisyyttä, samalla aiheuttaen myös oireilua ja sairastumisia. Valtaosa sisäilmaongelmiin liittyvistä oireista ovat sellaisia, että niistä voidaan päästä eroon, kun tilanteeseen puututaan nopeasti ja olosuhteet saadaan kuntoon. Loopshoren jatkuvatoiminen kiinteistöjen olosuhdemittaus yhdessä tiloista kerätyn käyttäjien […]

Energiataitojen harjoittelu virtuaalitodellisuudessa Helsingissä

10.02.2020

Uusi pienyritys Top Hat Wombat pilotoi ja kehitti My Home Energy – virtuaalitodellisuussovellustaan sekä koodaamisen alkeisiin perehdyttävää oppituntikonseptia Keinutien ala-asteen oppilaiden avustuksella Itä-Helsingissä syksyllä 2019. Haasteet Energiankulutus on lapsille ja nuorille, kuten aikuisillekin, aika abstrakti ja hankalasti ymmärrettävissä oleva asia. Energiansäätö puolestaan ei ole kovin motivoivaa, kun kouluissa koulun käyttäjät eivät joudu suoraan energiasta maksamaan. […]

Sähkön kysyntäjouston manuaalinen pilotointi Helsingissä

26.06.2019

Helsingin kaupunki pilotoi manuaalisesti säätäen sähkön kysyntäjoustoa Nuuka Solutions Oy:n kanssa kesällä ja syksyllä 2019 kahdessa kohteessa.  Haasteet   Sähkön kysyntäjousto (tai kulutusjousto) tarkoittaa sähkönkulutuksen muuttamista sähköverkon tarpeen mukaan. Haasteena oli saada selville kaupungin kiinteistöjen tekninen valmius toimia sähkön kysyntäjoustomarkkinoilla. Kiinteistökohtaisia automaatiojärjestelmiä on erilaisia ja toisaalta joustokuormat pitää keskitetysti pystyä viemään Fingridin markkinoille. Kiinteistöjen sisäilman laadun on säilyttävä hyvänä myös ilmanvaihtokoneiden tehosäätöjen ajan.  Tavoitteet   Virtuaalivoimalaitosten kehittäminen ja pilotointi oli Energiaviisaat kaupungit –hankkeen […]