10.03.2020
Skanssin alueen energiaratkaisujen suunnittelu ja toteutus Turussa
Haasteet
Energiaviisaat kaupungit -hankkeen Turun kaupungin pilottialueelle Skanssiin rakennetaan ekologista ja yhteisöllistä kaupunginosaa, jonka tavoitteena on olla energiatehokkuuden edelläkävijäalue. Turun kaupunki kehittää Skanssin aluetta asuinalueena, jossa pyritään kehittämään uudenlaisia energian tuotannon, käytön ja seurannan ratkaisuja.
Tavoitteet
Hankkeessa tavoitteena on kehittää uusia tapoja, joilla kannustetaan muun muassa alueelle rakentavia yrityksiä ja muita toimijoita toteuttamaan energiatehokkuutta edistäviä toimia alueen rakennuksissa. Alueella halutaan kehittää ja pilotoida rakennuskohtaisten ratkaisujen lisäksi myös alueellisia uusia energiaratkaisuja, kuten matalalämpöistä kaukolämpöverkkoa, jota Turku Energia toteuttaa alueelle.
Tulokset
Syksyllä 2019 Skanssin alueen tonteista järjestettiin tontinluovutuskilpailu, jossa käytettiin ensimmäistä kertaa energialiitettä. Energialiitteellä kannustetaan fiksujen energiaratkaisujen toteuttamiseen alueen rakennuksissa. Skanssin alueen rakentamiselle on määritelty kestävää energian tuotantoa ja käyttöä edistävä energialiite, johon kaikki alueella toimivat rakennuttajat sitoutuvat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että energialiitteen vaatimukset on otettava huomioon rakennusten suunnittelussa. Energialiitteen vaatimuksia ovat muun muassa edellytys avoimiin kommunikaatiorajapintoihin sekä tarvittavien tietojen kerääminen kiinteistöistä, jotta dataa voidaan hyödyntää rakennuksen älykkäässä ohjauksessa ja seurannassa. Rakennusten tulee mahdollistaa myös kaksisuuntainen lämmönsiirto sekä kysyntäjousto tarvittaessa. Energialiitteellä varmistetaan, että uusiutuvan energian tuotantolaitteille on varattu asiaankuuluvat tilat – näin ne on mahdollista ottaa käyttöön myös myöhemmin rakennuksen elinkaaren aikana.
Kumppanit
Turun kaupunki, Turku Energia, alueen rakennuttajat
Avainsanat: energialiite, energiatehokkuus, Turku