21.02.2020
Ehdotus uusista energiatehokkuuskumppanuusmalleista julkaistu
Kaupungit haluavat käyttää yritysten innovatiivisuutta ja uusinta osaamista palvelukiinteistöjen tuottamien päästöjen vähentämiseksi. Koulut, liikuntahallit, päiväkodit ym. palvelukiinteistöt ovat merkittäviä energiankuluttajia kaupungeissa ja niissä on edelleen merkittävä mahdollisuus tehostaa energian käyttöä. Perinteisesti osapuolten välistä yhteistyötä on tehty ns. ESCO-mallin pohjalta.
Helsingin ja Turun kaupungit ovat kehittäneet syksyn 2019 aikana Granlund Consultingin avustuksella neljää erilaista päivitettyä energiatehokkuuskumppanuusmallia yhteistyössä muiden hankkeen kaupunkien kanssa. Työ on jatkoa Energiaviisaat kaupungit -hankkeen aikaisempiin markkinakartoitustilaisuuksiin ja Vison Oy:n kanssa tehtyyn työhön. Malleja on uudistettu yritysten ja kaupunkien välisen vuoropuhelun pohjalta, jossa on tunnistettu kehittämistarpeita ja perinteistä ESCO-mallia koskevia haasteita.
Tuloksena Granlundin kanssa tehdystä työstä on kaksi päivitettyä ESCO mallia: ESCO-Tilaaja ja ESCO-Toimija, sekä kaksi erityyppistä yritysyhteistyön mallia: Ideakilpailu ja Kehityskumppanuus. Uudistetut mallit kuvataan “Energitehokkuuskumppanuusmalleja kaupunkien palvelukiinteistöihin” raportissa ja siihen liittyvässä diaesityksessä. Ne voit avata ja ladata täältä (raportti) ja täältä (diaesitys).
Tämän pohjatyön perusteella Turku ja Helsinki lähtevät räätälöimään malleja itselleen sopiviksi pilotointiin, joka alkaa vuoden 2020 aikana. Helsingin tavoitteena on hankkia pilotointikumppani tai kumppanit heinäkuuhun 2020 mennessä. Turussa on myös tarkoitus päästä pilotoimaan uudistettuja malleja tänä vuonna. Raporttia päivitetään sisältämään pilotoinnin kokemuksia ja oppeja. Päivitetty versio raportista ja sitä tukevista materiaaleista julkaistaan loppuvuonna 2020.
Lisätietoja:
Timo Määttä, Helsingin kaupunki, timo.maatta(at)hel.fi
Kalervo Tuomi, Turun kaupunki, kalervo.tuomi(at)turku.fi
Avainsanat: energiatehokkuus, granlund, kumppanuus, raportti, tulos